21. merkintä

Luvattoman olematonta on taas ollut G:n edistyminen viime aikoina, johtuen osin pienestä viikonloppumatkasta ja sitä seuranneesta, nyt pian viikon jatkuneesta kesäflunssasta. Viime viikolla olin sen verran aktiivinen, että kävin Lunasta etsimässä yhden todistuksen liittyen konjugointiluokkien lukumäärän alarajaan, mutta aktiivisuuteni päättyi lehtihyllylle, jossa sain kyllä lehden käsiini, mutten jaksanut (!) käydä kopioimassa sitä. Tänään oli uusi yritys, ja lähdinkin yliopistolta muutama käytetty kopiopaperi kourassani. Samalla tein sen virheen (?), että selailin taas muita matematiikan graduja. Sillä on aina sama vaikutus: minuun iskee voimakas alemmuudentunne ja vakuutun siitä, ettei minulla millään voi olla näin paljoa asiaa kirjoitettavaksi. Syy, miksi toistin tämän ikiaikaisen virheeni oli se, että eilen sain taas kirjoitettua hieman. Lähinnä uudestaan joitain vanhoja osia, jonka lisäksi vaivauduin laatimaan jonkinlaisen rungon (jossa intouduin keksimään luvuille työnimiä, mutta luulen ettei mikään "Velhon Torni" tai "Muinaiset Kääröt" viiteluettelon tilalla tule lopulliseen työhön). Ongelma on taas se, etten tiedä, millaista suomea minun pitäisi kirjoittaa. Jos kirjoitan siten, kuin kirjoitan esimerkiksi blogimerkintöjä, niin tekstistä tulee liian hersyvää, tarinamaista ja jopa humoristista. Näin ollen ajattelin sitten katsoa, taas kerran, miten muut ovat kirjoittaneet. Selasin erään henkilön, jonka satun tietämään nimeltä, ryhmäteoriaan liittyvää suhteellisen tuoretta gradua. Ei siitä tainnut apua olla - olisi pitänyt ehkä oikeasti lukea sitä eikä selata käytävällä - mutta jotenkin ehkä vakuutuin siitä, että antaisin mennä tunteella ja karsisin vain kaikki vitsit pois, ellei niitä pysty piilottamaan. Muutenkin on todella hölmöä tässä vaiheessa jumittua kieleen, sitä kun voi jälkikäteenkin hioa. En vain mahda sille mitään, että jään miettimään, onko parempi "ristiä" vai "nimetä". Jälkimmäinen lienee korrektimpi, mutta on se hieman tylsempikin, tavallaan.